pilkkikisat-2-2.jpg

Teknisistä ongelmista (kuten laiskuus,saamattomuus ja ns. parempi tekeminen...) johtuen sivujen päivitystahti on ollut jossain liian harvan ja täysin olemattoman välimaastossa. Vuoden 2015 toisen kvartaalin alkamisen kunniaksi Ylläpeto tekee nyt julkisen lupauksen ryhtyä ahkerammaksi päivittäjäksi, joten pysykäähän kuulolla! Ja sitten varsinaiseen asiaan:

Mopoloortien pilkkikilpailut järjestettiin tänäkin vuonna, tällä kertaa kisaan oli kutsuttu mukaan myös Tippanokat. Mopoloorteista paikalla oli kymmenkunta pilkkijää, Tippanokkien edustusjoukkueessa oli mukana neljä kalannarraajaa. Sää oli aurinkoinen, joskin pohjoistuuli puhalteli niin pontevasti että paikka päätettiin vaihtaa tyynempään.

Isännät veivät kisassa ylivoimaisen voiton puheenjohtaja Ripon (14 kalaa) johdolla. Kalakantaa ei verotettu kohtuuttomasti, saaliit olivat enimmäkseen pari kalaa per onkija, tai vähemmän. Siitä huolimatta kaikki paikalla olleet olivat enemmän kuin voittajia, olihan tarjolla raitista ilmaa, hyvää seuraa ja palkinnot kaikille paikanpäälle vaivautuneille. Raskaan kisan jälkeen nautittiin komeasti mönkijäkyydillä rantaan saapuneesta grillistä makkaraa. Vierailijat eivät rökäletappiosta lannistuneet, vaan puhetta oli että kesällä järjestettäisiin Tippanokkien toimesta onkikisat. Jäämme odottelemaan kutsua. Ja kesää.

Olosuhteet olivat varmasti kaikille tasapuoliset, niin pienelle alueelle oli suurin osa kilpailijoista parkkeerannut

pilkkikisat-3473.jpg

Kaikki mikä ei ole erikseen kiellettyä, on sallittua. Myös avustajan käyttö...

pilkkikisat-3435.jpg

Kuvassa ei ole Pietarin kalansaalis, vaan Timpan

pilkkikisat-2-2-2.jpg

Kilpailun ehkäpä onnellisin mies ei ollut voittaja, vaan Joppe joka sai ensimmäiset kalansa 57 vuoden yrittämisen jälkeen

pilkkikisat-2.jpg

Tippanokka

pilkkikisat-3453.jpg

Tyyli ja turvallisuus ennen kaikkea: Joppe K

pilkkikisat-3462.jpg

Olosuhteista ja pitkästä matkasta johtuen Tippanokat saapuivat paikalle autoilla,sen sijaan lähes kaikki Mopoloortit olivat saaneet heräteltyä mopot talviunesta

pilkkikisat-3429.jpg

Kuvat © Eija Hirvi-Talka 2015